Korento

vailla nimeä. Vinkkejä otetaan kernaasti vastaan :)

Pohjois-Karjala. Näitä päristelee mökin pihalla melkoinen määrä.

Pieni ja hentoinen se on. Siivet kimaltelevat auringossa.

Rattaat

eli rastaat.

Halkopinoissa pesii musta- ja punakylkirastas. Eilen mökille tultuani kävin hyvin, hyvin varovasti, henkeä pidätellen kurkistamassa. Mustarattailla oli 4 poikasta, aika isoja. Punakylkirastaan pesässä oli 5 poikasta, aika isoja. Niin isoja, että tänään kaksi on lähtenyt jo liikenteeseen. Toinen niistä töjötti ikkunamme alla. 

Mustaratasrouva hautoo.

Västäräkillä on pesä mökin rakenteissa, ylhäällä silmän kantamattomissa. Tänä vuonna se on pihapiirissä ensimmäistä kertaa ja toivotan sen ja pesueensa ilolla tervetulleeksi.

Kyllä se vain niin on.

Jos ei heti kuvaamisen jälkeen laita kuvia tänne, niin ne jäävät laittamatta.

Luontoa on tarkkailtu Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Tarkkailtu tarkoittaa useimmiten koiran kanssa kulkemista. Mökillä elämä painottuu lintuihin ja veteen. Kotona maastoon ja muihin luonnollisuuksiin.

Viime keväänä ja vielä kesälläkin oli surkia tilanne. Loukkasin polven viime helmikuussa ja koko kesä meni sitä kuntoutellessa. Leikkaus onneksi peruuntui. Toipumisessa koin mahtavia tunteita, kun pääsin kaupungilla eräät tietyt rappuset normaalisti alas ja ensimmäiseen kerran kyykkyyn ja ylös. Nyt mennään taas kuin ennen vanhaan. Oi, riemun määrää!

Käsityön tekemisessä on paussi. Tein vähän aikaa sitten opiskelijakollegan kanssa koruja, mutta se ei vienyt mennessään. Nyt lepuutellaan sielua niiltä osin. Kun tekemiseen into pamahtaa päälle, se on menoa. Välillä on hyvä pitää paussia, saa etäisyyttä ja niin voi syntyä jotain uutta.

Toisaaltaan olen entistä enemmän innostunut kuvaamisesta ja opinnot saivat innostumaan liikkuvasta kuvasta. Sitä aion treenata. Olen aina ajatellut, että valokuva itsessään hyvin onnistuneena on, tai sen pitäisi olla tarpeeksi puhutteleva. Olen nyt päässyt hieman tarinan rakentelun makuun liikkuvan kuvan keinoin. Sehän imaisi.

Ja vesi. Ah, vesi. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle järvessä. Vesi oli kuin linnunmaitoa. Lämmintä, ei todellakaan tarvinnut märkäpukua. Oli aivan tyyni. Siitepölyä oli pinnalla jonkin verran. Korkkasin uuden uikkarin.

Kallioita ja karvakukkia

"En tykkää istua tämän kusiaispesän vieressä mallina."

On todella nautinto kulkea koiran kanssa Salpausselällä. Lähiympäristöstä löytyy paljon erilaisia kallioita ja harjumuodostelmia.  Raparyöppäitä eli rapakiviä on paljon. Luontoretket ovat yhtä ilotulitusta. Aina löytyy jotain uutta ja kiinnostavaa.

Mutta ensimmäiset korvasienet tältä alueeltä löysin vasta eilen :) 

Tämän kalliomuodostelman lähellä olemme joskus aiemmin käyneet. Runsas kasvillisuus peitti näkyvyyden ja vasta nyt Bellan kanssa pääsimme tutustumaan paikkaan paremmin.

Kallio on rapautunut ja siinä oli useita halkeamia. Kallioimarre kasvaa kauniina kallion kyljestä.

Rakoihin katsominen on pelottavaa. Siis kamera käteen ja poks! kuva. Näytöltä uskaltaa helpommin katsoa, mitä kallionkolon syövereissä piileksii. Yleensä ei mitään.

Hyvin pienen hirvenpojan murskaa. Ajattelin löytäneeni todella vastasyntyneen hirven jätöksiä. Sainkin kuulla, että alueella liikkuu myös peuroja. Oh! Niitä, kun pääsisi näkemään. 

Ihan kuin lapissa.

Riittääää jo! Asiaaaan!


Siis kukkiin. Kangasvuokko, Pulsatilla vernalis. Alueemme nimikkokukka, ettäs mie tykkään.

Ihana naapur kävi eilen esittelemässä paikat, joissa kaunokaisia kasvaa. Tiedän pari muutakin paikkaa, mutta näitä en olisi omin avuin löytänyt.

Kangasperhonen  Callophrys rubi, vihernopsasiiveksikin mainittu.

Mettyytä

Muutamina päivinä on tullut rymelehdyttyä metsikössä. Tekee sielulle ja kropalle hyvää. Tällä iällä jo ymmärtää, ettei kaikkea kannata laittaa suuhun...

Pöpeliköstä löytyi jonkun lintueläimen maalliset jäänteet. Yksi sulka oli otettava mukaan. Ensin se kulki kameralaukun sivutaskussa, mutta näytti möyhääntyvän reissun aikana tuusan nuuskaksi. Siis sulka hattuun. 

Minkä linnun sulka mahtaa olla kyseessä?

Naapurin mielestä kaukaa katsottuna näytti, kuin olisin kantanut yksipiippuista haulikkoa selässä. Sulka lippiksen takaosassa. Tähtäilen elukoita vain kameralla, heh. Kylälle muutettuamme olin kauhuissani, kun tussariäijiä kulki kylänraittia. Nyt se ei enää säikytä.

Näsiä eli riidenmarja, Daphne mezereum. Myrkyllinen! 

Lapsena pikkuserkun kanssa löysimme ennen näkemättömiä, "erikoisia" ja kauniita kukkia. Äitienpäivän kunniaksi tietenkin päätimme viedä kauniit kukat äideillemme. Yritimme katkaista kukkaa, huonolla menestyksellä. Hirmuisen sitkeä varsi. Päätimme purra varren poikki. Vuorotellen purimme vartta ja syljeksimme. Iso urakka! On nimittäin erinomaisen pahanmakuinen kasvi, puuvartinen ja erinomaisen myrkyllinen, kuten tulimme nahkoissamme tuntemaan. Kummallekin äidille piti saada oma kukka...

Mettyyreissumme jälkeen vanhempamme ihmettelivät, kauniit kukat maljakoissaan, mikä tyttöjä vaivaa. Miten kummallakin on pamahtanut sama tauti yhtäaikaisesti? Kummallakin kuumetta, oksenneltiin ja ripuloitiin. Joku hoksasi näsiän...ja pakkohan se oli tunnustaa, että purtiin varret poikki. Melko vetämätön olo oli, kieltämättä. Saimme todennäköisesti Samariinia tai asperiinia, nehän auttavat vaivaan, kun vaivaan. Nykyään lapset lähettettäisiin pilliautolla lasarettiin.

Hiljaiseloa

ja höpsis!

Opiskelu on vienyt niin vallan mukanansa, että blogi on jäänyt kokonaan päivittämättä. Kevät saa ihmeitä aikaan ja opinnotkin alkavat olla hyvällä mallilla. 

Viime maanantaina oli varsinainen perhospäivä ja tällä viikolla luontoa on tarkkailtu urakalla. 

22.4.2013 Etelä-Karjala, nokkosperhonen. Kaikki perhoskuvat samalta päivältä.

Neitoperhonen. Näitä oli useissa eri paikoissa pariskuntina. Kisailivat ylös ja alas, jonka jälkeen lentelivät erillään palatakseen taas yhteen.

Sitruuna huilimassa.

Herukkaperhonen. Näitä oli myös pariskunta. 

Tätä yritän tunnistaa. Ensin ajattelin sen olevan joku paksupää, mutta viiksien päässä ei ole pampuloita. Kävin kirjastossa tutkailemassa perhoskirjoja ja nyt epäilen sen olevan jonkinsorttisen yökkösen. Tunnistuksia otetaan kiitollisuudella vastaan.

Kohta lähdetään taas koiran kanssa kierrokselle katsomaan Pohjois-Karjalan luontoa. Toivon mukaan sattuisi matkalle myös eläväisiä kuvattavia. Mökin pihalla näin tänään ensimmäisen kerran mustarattaan (mustarastas). Lieneekö se pistänyt yön pimeyden väistyessä varsin nautittavan laulukonsertin pystyyn? Pari peippoa, rouva ja herra, dyykkasivat lehtikasoja ja pikkuinen punarinta piipahti vaapukkapensaan oksalla.

Ihana kevät!



Tietääkö kukaan? Mikä elukka kerää eväitään korkeille paikoille?

Raparyöppäiden eli rapautuneiden rapakivien päälle on kasvanut puita. Puut on kaadettu ja nyt hakkuualueen keskellä, ehkä maaston korkeimmalla kohdalla, kannon nokassa ja sen ympärillä on jonkun elukan ruokavarasto. Mutta minkä?

Kahta sorttia kuivattua sammakkoa kannon nokassa. Tavallinen ja rupikonna. Sekä möyhennetty hiiri tai myyrä. Mystinen löytö.

Ahneena

uutta vuotta vastaanottamaan.

Jaa a. Millehän alkaisi? Lähtisikö kiusaamaan naapuria kaveriksi kävelylenkille vai pitäisikö ottaa alle vallan kelkka? Potku sellainen.

Eipä ole vielä tälle vuodelle tullut kelkkailtua, kait se on menopeli kaivettava esille. Tai vielä hurjempaa, sukset.

Tai jos vain makoilisi.

Huomenna alkaa arki ja ahkeroiminen.