lauantai 20. lokakuuta 2012

Olipa kerran

pikkuinen kissa

ja sen pituinen se.



Koiran kanssa rakastivat toisiaan.

Aina se autteli hommissa, paperin pyörittelyssä ja taulun tuunaamisessa.

Nyt nukkuu Pikkis ikiunta, alla pallopuun.





12 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Voi, voi kio, teillä sama tilanne :( Jaksuja sinnekin.

      Yritin kommentoida, mutta jotenkin ei onnistunna puolellesi. Vissiin liian vaikiat salasanat : )

      Poista
  2. Aijaijai, kitkerää melankoliaa tekee tuota kisua katsoo kuvista, vaikken koskaan tainnut livenä nähdäkään :( Niin kaunis kisu ja kaunis elämä, mut niin tekee pahaa menetys. Perheenjäsenhän hän oli. K.

    VastaaPoista
  3. Lemmikistä luopuminen on aina niin murheellista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huomenta, Pirkkeri ja kiitos kommentista. On se, surullista.

      Poista
  4. Voi harmi, tuollaista ystävää tulee ikävä. Koita jaksaa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, Tii. Jaksellaan jo, mutta kyllä on sulatteleminen.

    VastaaPoista
  6. Voi pientä kissiä. Ihania kuvia.

    Aina se on yhtä surullista, kaverin menettäminen. Kirpaisee pahasti. :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oh, anteeksi, Pirjo! Luin viestisi, mutta nyt vasta älysin.

      Tiedät tämän, liiankin omakohtaisesti :(

      Poista
  7. Voi ampiine miten surullista! Eläinten elämä on niin suhteellisen lyhyt.
    Kaipaako koiraystävä?

    Ymmärsin vihdoin miten sain lisättyä siut luettaviin blogeihin!

    VastaaPoista
  8. Oi, Vikki. Kyllä koirakin kaipasi pikku ystäväänsä. Nyt se mennä möyhöttää vanhaan malliin ja hyvä niin. Pikkis ei ollut vanha vielä, syntynyt 2006. Sydän oli loppu :(

    Tuopa mukavaa, viitaten viimeiseen lauseeseesi :D

    VastaaPoista