Kyllä se vain niin on.

Jos ei heti kuvaamisen jälkeen laita kuvia tänne, niin ne jäävät laittamatta.

Luontoa on tarkkailtu Etelä- ja Pohjois-Karjalassa. Tarkkailtu tarkoittaa useimmiten koiran kanssa kulkemista. Mökillä elämä painottuu lintuihin ja veteen. Kotona maastoon ja muihin luonnollisuuksiin.

Viime keväänä ja vielä kesälläkin oli surkia tilanne. Loukkasin polven viime helmikuussa ja koko kesä meni sitä kuntoutellessa. Leikkaus onneksi peruuntui. Toipumisessa koin mahtavia tunteita, kun pääsin kaupungilla eräät tietyt rappuset normaalisti alas ja ensimmäiseen kerran kyykkyyn ja ylös. Nyt mennään taas kuin ennen vanhaan. Oi, riemun määrää!

Käsityön tekemisessä on paussi. Tein vähän aikaa sitten opiskelijakollegan kanssa koruja, mutta se ei vienyt mennessään. Nyt lepuutellaan sielua niiltä osin. Kun tekemiseen into pamahtaa päälle, se on menoa. Välillä on hyvä pitää paussia, saa etäisyyttä ja niin voi syntyä jotain uutta.

Toisaaltaan olen entistä enemmän innostunut kuvaamisesta ja opinnot saivat innostumaan liikkuvasta kuvasta. Sitä aion treenata. Olen aina ajatellut, että valokuva itsessään hyvin onnistuneena on, tai sen pitäisi olla tarpeeksi puhutteleva. Olen nyt päässyt hieman tarinan rakentelun makuun liikkuvan kuvan keinoin. Sehän imaisi.

Ja vesi. Ah, vesi. Eilen kävin ensimmäistä kertaa tälle vuodelle järvessä. Vesi oli kuin linnunmaitoa. Lämmintä, ei todellakaan tarvinnut märkäpukua. Oli aivan tyyni. Siitepölyä oli pinnalla jonkin verran. Korkkasin uuden uikkarin.