Koneen hoitoa

Pitiks tuokin nyt mennä purkamaan, tuumi mies töistä palattuaan ja katsoi hieman vinosti pihalle perustamaani  koneistamoa.

Mikä siinä on, ettei ikinä saa kannustusta näissä koneen / laitteen korjaushommissa : )

Vuosituhannen alussa tein hänen töissä ollessaan hyvän työn. Avasin tietsikan keskusyksikön ja imuroin huolella sisuskalut, kauhea määrä siellä pölyä olikin. Purin hiiren ja putsasin sisällä olevan pallon. Kaamea älämölö syntyi, kun esittelin työni tuloksia. Tietsikka lakkasi huutamasta ja hiiri toimi kuin elävä.

Ruohonleikkuri on käynyt huonosti jonkin aikaa. Yritin illalla ajella sillä ja samalla kuuntelin naapurin ruohonleikkurin ääntä. Sen ääni on niin tasainen ja tehokkaan oloinen. Menin vierailulle.
Siellä oli uusi ruohonleikkuri. Potkittiin vähän aikaa sen renkaita, hänen vanhan koneensa renkaita ja siirryttiin meidän pihalle potkimaan meidän leikkurin renkaita.

Siinä sitten aikamma pähkittyä, ajattelin, että voisihan tuon purkaa. Purkamatta ei toimi ja purkamisen jälkeen, noh, ehkä ei toimi sittenkään. Sama lopputulos joka tapauksessa. Aina pitää yrittää.

Netistä muuten löytyy hyviä ohjeita, jos ruohonleikkuri ei toimi tai toimii huonosti. Luin rikki menneistä tai löyhistä kalvoista ja liian pitkistä vaijereista. Siis purkamaan.

Mitään kalvon tapaista ei tullut vastaan pitkään aikaan. Vihdoin löytyi tiiviste, joka on myös kalvonomainen.

Sain ennen pimeän tuloa purettua aika paljon. Katsoin taas netistä ohjeita ja siellä oli mainittu, ettei erästä aluetta kannata purkaa. Ehdin kuitenkin purkaa senkin alueen atomeiksi. Olen sitä mieltä, jos ei kannata purkaa, niin ehkä ei kannata laittaa niitä takaisinkaan. Jos purkaminen on turhaa, niin luulisi, että käytön kannaltakin ne ovat turhia.

Tänä aamuna luin taas niitä nettiohjeita. Kone on varmatoiminen. Totta. Kohta kymmenen vuotta on käydä jyskyttänyt moitteettomasti ja kuinka kauan lie talon edellisillä omistajilla.

Tänä aamuna vasta hoksin nettiohjeesta, että kalvon ja sytytystulppien lisäksi pitää tarkistaa ilmanpuhdistaja. Sytytystulpan tarkistin ja putsasin jo aikaa sitten.

Lisää purkamista.

Varaosakaupan pihalla näin toista naapuria. Purkamani möykky on pakoputki, eikä ilmansuodatin.
- No, missäs se on?
-Ihan siinä koneen päällä.

Ah, sen purin ihan ensimmäisenä ja ajattelin, että tää se vasta turha kalikka onkin. Ihan tyhjä sisältä, eikä jälkeäkään mistään kalvosta. SE on ilmansuodatin. Joku on jo aiemmin poistanut sieltä suodattimen.

Varaosakaupassa ostin kalvon eli tiivistesarjan, vieterin, öljyä ja ilmanpuhdistimen "pesusienen". Uuden tulpan unohdin ostaa. Öljyt  pitäisi kuulema vaihtaa säännöllisin väliajoin. Ikinä ei ole vaihdettu.

Samalla kysyin tarjoukset uusista ruohonleikkureista.

Jos nyt sattuisi käymään niin, etten saa machinaa kuntoon : )

Linkki kotikorjaajille, Eero on tehnyt älyttömän hyvät ohjeet:
Ruohonleikkurin entraaminen

Ja sitten "verstaalle".

Ai juu. CRC on aivan järisyttävän hyvä aine, kuuluu jokanaisen korjauspakkiin. Kaikki osat irtoavat sitä käyttäen iloisesti.

Ja koneen keskiosaa kannattaa varoa. Siinä on hirvittävän tehokas magneetti. Imaisee koko ajan työkalut itseensä kiinni.

...jatkuu...

Sadonkorjuuta ja perhosia

Sesonki.

Metsät ovat turvoksissa syötävää. Puolukoita näyttää tulevan runsaasti. Mustikat ovat pingispallon kokoisia (karjala-lisä). Vaikka ovatkin kiskoneet itsensä vettä täyteen, uskon niiden sisältävän saman verran vitamiineja kuin normaalisti. Niitä pitää vain syödä enemmän ja sehän meille passaa.

Sieniä on yllättävän vähän. Tai niitä mitä on, löytyy runsaasti. Kanttarelleja ja mustatorvisieniä. Tarkoitin lähinnä lajien määrää. Herkkutatteja ei ole löytynyt montaakaan ja usein ne ovat olleet matojen mestana.

Suppilovahverosato jää nähtäväksi.

Tuota piti oikein mennä kauempaa kuvaamaan. Ajattelin kuvata sappitatin sille tyypillisessä ympäristössä. Se olikin herkkutatti. Ja madoton. Muurihaiset ovat ilmeisesti pitäneet matoarmeijan loitolla. Noukin tatin matkaan. Miten voi herkkutatti kasvaa muurahaispesässä, onko muilla havaintoja?

Naapurin kasvattamia herkkuja. Kyllä kelpaa : )

Eilen keräsin hieman pinaattia ja tein niistä keiton. Osui ja upposi. Herkkusuut vetivät kattilallisen kerralla. Tänään uusi satsi.

Kesäkurpitsoista on tehty keittoa ja tehdään. Uusi satsi kesäkurpitsoita odottaa käsittelyä. Punajuuria nostin muutamia kokeillakseni niistä uunissa tehtyjä punajuurilohkoja. Äitini on, kuten mainittua, innokas kasvattaja. Keruu ja jatkokäsittely on hommiani. Ja mikäs siinä, ruuanlaitto on mielyttävää hommaa. Kasvattaminen ei ole ollenkaan helppoa.

Kurpitsakukka ja kurpitsakuvat vuodelta 2010. Samantyyppistä satoa pukkaa tänäkin vuonna.

Perhosia liihotteli eilen runsain määrin. Keisarinviittoja lenteli kaksi tai kolme urosta ja yksi naaras.
Perhoskuvat Etelä-Karjala, 26.8.2012

 Keisarinviitta Argynnis paphia valesina, ehkä. Tai sitten kauhtunut normirouva.

 Amiraaliperhonen Vanessa atalanta. Yksi ainut havainto tälle vuodelle.

Neitoperhonen Aglais io. Näitä on tänä vuonna runsain määrin. Kuvissa ei ole käytetty salamaa, vaikka siltä näyttääkin. Valo oli jotenkin erikoinen.

Nyt kapustan varteen : )

Mikä valo!

Nyt kannattaa aamuisin olla skarppina.


Aamuisin on upea usva ja mikä valo!

Jänö vai tiikeri?

Kirjasto on aivan mahtava paikka. Kävin asioimassa siellä ja vallan hullaannuin. Hyvän aikaa on ollut paussia kirjastokäynneistä. Siellä voisi melkein asua.

Akvaario oli tullut takaisin, jihuu, ja keskikerrokseen oli ilmestunut kahviautomaatti. Toinen jihuu!

Etsin tiettyä asiaa, joka kirjastorouvan avustuksella löytyi heti. Vaan käsikirjasto imaisi syövereihinsä. Hyllyistä löytyi mahtavia perhoskirjoja. Siellä on hyvä käydä tunnistelemassa opuksista viimeaikaisia toukkabongailuja.

Netistä löysin mahdollisen nimen matoselle. Siilikäs se on, mutta ken niistä?
Kirjastossa olettamus sai vahvistusta, mutta laajeni.

Toukka löytyi Pohjois-Karjalasta monta vuotta paikoillaan olleita kuormalavoja siirrettäessä. Olisiko etsinyt koteloitumispaikkaa?

Kiehtovinta toukissa on se, että niistä kehkeytyy toinen toistaan kauniimpia perhosia.

Tiikerisiilikäs, kuva perhosesta LuontoPortissa. Julmetun kaunis ja yleinen. Kuka on nähnyt?

Ja ite toukka.

Oletettu tiikerisiilikäs Psilosoma lubricipedum.

Täytyy kirjastossa käydä vielä tarkistamassa, mitä "perävalosta" sanottiin. Toukka oli nostettava risun päälle kuvattavaksi, alaosa olisi muuten jäänyt näkymättömiin.

Vai harvinanainen jänösiilikäs Psilosoma urticae?
Näitä kahta on kirjan mukaan todella vaikea erottaa toisistaan. Toukalla hauskoja nystyjä kyljissään.

Kuvaussession jälkeen toukka jatkoi matkaansa. Selässä sillä on rusketusraita.

Ykkönen, Mustatorvisieni

"Jos pitäisi valita kolme parasta sientä, kuuluisi mustavahakas siihen joukkoon. Kolmonen.

Ykkönen on mustatorvisieni, jota epätoivon vimmalla yritän löytää. Toki toissailtainen mustavahakaslöytö korvasi jälleen kerran sitä pettymystä, ettei mustia herkkutorvia edelleenkään löytynyt. Kakkosena on kartiohuhtasieni, jota sitäkin löytyy valitettavan harvoin."
ampiisen kirjoitus 1.9.2011 Vuodatuksessa

Ja nythän päsähti jackpot, bullseye, napakymppi.

Esittelin ylpeänä saalista yllätysvieraalle. "Noin vähän!"

Ja uudemman kerran metsään. 

Hän opasti omille sieniapajilleen ja sain kerätä kaiken. Kiitos! 

Paikat pysyvät salaisina : )

Näyttää päältä kuvattuna vähältä, mutta sieniä on paljon. Ensin hieman opiskelen tai oikeammin laitan aivot ajattelemaan. Alkaa putsausurakka. Kanttarellit syödään tuoreeltaan, mustikset kuivatetaan kuivurissa.

Jaapa jaa. Mitäpä sanoo vanhin sienioppaani näistä metsän uumenissa piileskelevistä herkuista:

"Mustatorvisieni Canthare'llus lute'cens ( Cratere'llus cornucopioi'des) 

Maku (paitsi jalan mustassa tyvessä) miellyttävä, korvasienen makua muistuttava. Miellyttävän tuoksuinen. Melko yleinen, ainakin maan eteläpuoliskossa loppukesästä myöhään syksyyn. Kasvaa tuoreissa metsissä, tavallisesti aukkopaikoissa tai polkujen varsissa taajoina laikkuina."

Ja edelleen.

" Paistettuna ja muhennettuna mainio. Erittäin helppo kuivata; kuivatut torvisienet voidaan jauhaa hienoksi ja käyttää kastikkeiden mausteena. Jalan musta, mullanmakuinen tyvi on leikattava pois, jotta sieni pääsisi täysin oikeuksiinsa."

 R. Tuomikoski, Sienet värikuvina, Werner Söderström Osakeyhtiön kirja- ja laakapaino Porvoo 1971

Ruotsinkielisen alkuteoksen  Svampar i färg toimittanut Bengt Cortin Tukholma 1958

Uskoisin monen suomenkielisen opuksen tekijän tutustuneen yllämainittuun teokseen. Suomenkielisissä teoksissa näyttää vakiintuneen nimi Craterellus cornucopioides, 

"kreikan krater: pikari, latinan cornucopioides: runsaudensarvea muistuttava. Ruotsiksi: svart trumpetsvamp ja viroksi: torbikseen." puolestaan kertoo Pelle Holmberg ja Hans Marklund, Sieniopas, Otava, 2004

***

Nämä kiinnostavat myös. Valitettavasti en omista mato- / toukkakirjaa, joten näiden opiskelu tapahtuu netin tai hyönteis- ja perhoskirjojen välityksellä.

Lajimäärityksiä otetaan mielellään vastaan. Roudasin karvamadon sienireissulta mukanani tunnistettavaksi.

Ei ole kovin iso, eikä paksu, jos vaikka vertaa heinähukkaan.

Vaikeaa vai

pitäisikö sanoa haastavaa?

Vai pitäisikö sanoa suoraan, en vain osaa.

Kolmena päivänä peräkkäin olen kokeillut vedenlaista kuvaamista, pokkarilla. Kyllä silläkin varmasti tulee hyviä kuvia, kun osaa.

Perjantaina ehdin pinnan alle vasta hieman ennen iltaseitsemää. Aurinko paistaa rantaan puiden takaa vasta silloin, jos paistaa. Nyt paistoi hetken aikaa. Aamulla paistaa myös. Joskus.

Veteen-saunaan-veteen-saunaan ja vielä kerran sama. Vilu tulee nimittäin ilman märkäpukua, puhumattakaan kuivapuvusta, uskomattoman nopeasti. On tosi petollista olla veden sisällä innoissaan. Ei meinaa muistaa lähteä ajoissa lämmittelemään.

Märkäpuku oli päällä aiemmin kesällä ja viime kesänä usein. Otan märkkärin taas käyttöön, kun en muuten ilkeä mennä veteen, siis kun en ilman tarkene. VA-kameraa ei ollut viimekesänä käytössä, toissakesänä oli. Harrastus oli muutenkin välillä katkolla, kun oli kaikenlaista vastuketta.

Lauantaina pulahdin veteen aamulla puoli yhdeksän ja tänä aamuna puoli kymmenen. Saunomaan ei ehtinyt. Oli niin kova hönkä päällä, tuli hiki muutenkin.

Ylempi kuva tuli jo kertaalleen laitetuksi. Vertailun vuoksi uudelleen. Ylempi kuva on otettu auto-asetuksella ja alempi vedenalaisasetuksella.

No, sitten tässä. Yläkuvassa on jälleen auto-asetus ja alemmassa vedenlaiseen kuvaukseen tarkoitettu. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Mielestäni yläkuva on luonnollisemman värinen, mutta jotenkin on latkun näköinen.  Pirulaut, kyllä tässä on opetteleminen.

Ja sitten vielä tämä. Sama päivä ja melkein sama kellonaika. Valon tulosuunta ja määrä vaikuttanevat lopputulokseen todella paljon.

Perjantaina illalla oli syöntiaika. Kaloilla. Ajattelin, että nyt ollaan kyllä väärällä puolelle veden pintaa.

Pikkufisut kävivät laumoittain ankarasti nyppimään nahkaa. Selästä, jaloista ja pepasta. Märkäpuku päällä ollessani pikkufisuja ei paljon näy. Niille kelpaa vain luomu.

Vähän nolottaa laittaa näin huonolaatuista kuvaa tänne, mutta taidot eivät vielä parempaan riitä : ) Pikkukaloja oli nimittain todella paljon, kaikenlaisia.

Ja ne...

...nipistelivät!

Silmäkulmasta näin...

...niiden isobroidit. Ne ilmestyivät kuin tyhjästä.

Hetken aikaa tuijottelivat sen näköisenä, että pistetäänkö tuo porukalla lihoiksi. 

Niiden silmistä paistoi kosto. Ongin niiden isovanhemmat muutama viikko sitten ja söin suihini.

Kahtena päivänä niitä ei ole näkynyt. Pikkufisutkaan eivät aamun tunteina nyhdä nahkasta niin innokkaina.

Yhtä riemukasta eloa muillekin : )

Pikkuiltayökkönen Acronicta rumicis toukka

Ah.
Tänä aamuna Pohjois - Karjalassa tavattu. Yleinen, luki jossain. Perhonen on ylen vaatimattoman näköinen. Ajattelin värityksen perusteella kyseessä olevan amiraalin, haapaperhosen tai muun kaunokaisen toukan.

Toukka kuin taideteos.

Toukka oli aamupalalla vadelmapuskissa, josta sitä kuvauksen ajaksi lainasin.

Vedenalaisen kuvauksen harjoittelua

Joka kerta, kun ostaa uuden kameran, kestää aikansa päästä sinuiksi sen kanssa.

Nyt treenaillaan vedenalaiskuvausta Canon PowerShot D20 kanssa.

Koko päivä tuli raivottua eli raivattua paikkoja. Sitä hommaa rakennustyömaalla riittää.  Palkitsin itseni illalla painumalla uppeluksiin.

Veden alla kuvittelin kuulevani oman veren kohinan, mutta saattoi se olla joku boottikin.

Alla mainingin. Kaunis, hiljainen maailma.

Lähiruokaa

Vene vesille ja ruuan hankintaan.






Kuikka Gavia arctica

Porukkaan kuuluu kahdeksan yksilöä. Yksi lienee uppeluksissa. Kuikkapojat ja -tytöt kroolaavat ahkerasti samoilla apajilla.

Mökin sisälle asti kuuluu niiden huuto, ku kuiiik, ku kuiiik, ku kuiiik! Veteen sukeltaessaan ne välillä pärskäyttävät kunnolla vettä ja sitä ennen hihkaisevat. Välillä ne lipuessaan pitävät matalaa kurina -ääntä. Valitettavasti en ole vielä päässyt kovinkaan lähelle kuikkia.


Isokoskelo Mergus merganser

Voi, että näitä on ollut hauska seurata. Koskelot tulevat lähemmäs rantaa, mitä kuikat. Niillä on hauska tapa kalastaa. Hirmuinen veden pärske alkaa kuulua kun porukka ajattaa pää veden alla pikkuisia kalaparvia rantaa kohti.




Yritin kilpaongella, eikä syönyt, ei mitn. Luultavasti se oli liian värikäs kirkkaassa vedessä. Laitoin perinteisemmän mollukan ja siihen vahvan, yli 7 kg:n siiman.

Ette usko sitä tunnetta, kun kunnolla jytkähtää. Isot ahvenet eivät närki, vaan veisivät mukanaan vavankin. Harjoittelua vaatiin niiden hinaaminen veneeseen. Isoimmat pääsivät tietenkin karkuun : ) Veden pinnan tuntumassa alkaa lentää hönniäisiä. Silloin ottaa myös ahven hyvin onkeen.

Verkkoja emme ole vielä laittaneet, sillä emme halua saada niistä vesilintuja.

Aporeita. Ah, alkoi mieli halajamaan veden äärelle.




Kokeilimme ensimmäistä kertaa savustamista. Pikkuisen ruskeita tuli.



Onkiminen on rentouttavaa ja saa taatusti tuoretta lähiruokaa. Kalaa voi valmistaa monella tapaa, tämä lienee helpoimpia.

Voi itkut

Kauheaa sekoilua on uuden blogin perustaminen. Koittakaa kestää.

Eiköhän tässäkin pikkuhiljaa kehity.

Keisarin- ja keisarinnanviitta

Mökkiprojektin edetessä tehtävänäni on siivoaminen, ruuanlaitto ja jaloista pois pysyminen ja pomottamisen välttäminen. Se on vaikeinta.

Ns. luppoaikoina, jolloin en tee ruokahankintoja luonnosta, koiran kanssa lähdemme tutkimaan ympäristöä. Kumpikin nautimme siitä suunnattomasti ja rakentaja myös.

Pohjois - Karjala, 20.7.2012

Retkemme suuntautui tuntemattomille seuduille, mukana kartta ja seikkailumieli.

Kinttupolkuja ajellessa, heinikon pyyhkiessä auton kylkiä, ikkunasta saattoi havaita kaikenlaista kuvattavaa.


Variksenmarja Empetrum nigrum.

Pohjoisessa kutsuivat marjoja kaarnikkamarjoiksi ja muistelisin joskus ostaneeni Rovaniemellä kaarnikkamarjamehua myyjäisistä. Jamiii!


Vaan mitäpä näkyi tiellä? Suseksen jälki, itse canis lupus?

Kuvan perusteella jäljestä ei voi sanoa mitään, mutta livenä se näytti isohkon koiran tassun jäljeltä. Jälki oli tuore, koska vettä oli tullut edellisenäkin päivänä taivaan täydeltä. Hu aaa! Kipinkapin autoon takaisin, varsinaiset luontoretkeilijät.


Auto seis ja hopusti kuvaamaan kimalaiskuoriaisia.

Toisella oli selvästi vaikeuksia nousta lentoon, sillä toinen työnsi toista käyntiin. 

 Vaan mitäpä alkoi suihkia ympäriinsä. Isoja perhosia!

Näiden näkemisestä olen haaveillut. Ja kyllä ne ovatkin kauniita ilmestyksiä.

Keisarinna?

Keisarinviitta ja vanha rouva?