"Jos pitäisi valita kolme parasta sientä, kuuluisi mustavahakas siihen joukkoon. Kolmonen.
Ykkönen on mustatorvisieni, jota epätoivon vimmalla yritän löytää. Toki toissailtainen mustavahakaslöytö korvasi jälleen kerran sitä pettymystä, ettei mustia herkkutorvia edelleenkään löytynyt. Kakkosena on kartiohuhtasieni, jota sitäkin löytyy valitettavan harvoin."
ampiisen kirjoitus 1.9.2011 Vuodatuksessa
Ja nythän päsähti jackpot, bullseye, napakymppi.
Esittelin ylpeänä saalista yllätysvieraalle. "Noin vähän!"
Ja uudemman kerran metsään.
Hän opasti omille sieniapajilleen ja sain kerätä kaiken. Kiitos!
Paikat pysyvät salaisina : )
Näyttää päältä kuvattuna vähältä, mutta sieniä on paljon. Ensin hieman opiskelen tai oikeammin laitan aivot ajattelemaan. Alkaa putsausurakka. Kanttarellit syödään tuoreeltaan, mustikset kuivatetaan kuivurissa.
Jaapa jaa. Mitäpä sanoo vanhin sienioppaani näistä metsän uumenissa piileskelevistä herkuista:
"Mustatorvisieni Canthare'llus lute'cens ( Cratere'llus cornucopioi'des)
Maku (paitsi jalan mustassa tyvessä) miellyttävä, korvasienen makua muistuttava. Miellyttävän tuoksuinen. Melko yleinen, ainakin maan eteläpuoliskossa loppukesästä myöhään syksyyn. Kasvaa tuoreissa metsissä, tavallisesti aukkopaikoissa tai polkujen varsissa taajoina laikkuina."
Ja edelleen.
" Paistettuna ja muhennettuna mainio. Erittäin helppo kuivata; kuivatut torvisienet voidaan jauhaa hienoksi ja käyttää kastikkeiden mausteena. Jalan musta, mullanmakuinen tyvi on leikattava pois, jotta sieni pääsisi täysin oikeuksiinsa."
R. Tuomikoski, Sienet värikuvina, Werner Söderström Osakeyhtiön kirja- ja laakapaino Porvoo 1971
Ruotsinkielisen alkuteoksen Svampar i färg toimittanut Bengt Cortin Tukholma 1958
Uskoisin monen suomenkielisen opuksen tekijän tutustuneen yllämainittuun teokseen. Suomenkielisissä teoksissa näyttää vakiintuneen nimi Craterellus cornucopioides,
"kreikan krater: pikari, latinan cornucopioides: runsaudensarvea muistuttava. Ruotsiksi: svart trumpetsvamp ja viroksi: torbikseen." puolestaan kertoo Pelle Holmberg ja Hans Marklund, Sieniopas, Otava, 2004
***
Nämä kiinnostavat myös. Valitettavasti en omista mato- / toukkakirjaa, joten näiden opiskelu tapahtuu netin tai hyönteis- ja perhoskirjojen välityksellä.
Lajimäärityksiä otetaan mielellään vastaan. Roudasin karvamadon sienireissulta mukanani tunnistettavaksi.
Ei ole kovin iso, eikä paksu, jos vaikka vertaa heinähukkaan.
Hieno saalis! Meilläkin oli mökin lähettyvillä muutamia vuosia sitten pienellä alueella, ei ole enää näkynyt. Kanttarellia sieltä löytyy :)
VastaaPoistaEnpä tunnista toukkaa!
Huh, koko iltapäivän olen putsannut ja vielä jatkuu. Pakko siirtyä kuistilta jo sisälle. Varjossa kauhian kylmä ilma, vaikka aurinko paistaa.
PoistaKunpa löytäisin toukalle nimen, vielä ei ole tärpännyt.
Päädyin blogiisi jonkin muun blogin kautta. Mielenkiintoisia ja kauniita kuvia! Tämä toukkakuva herätti erityisesti mielenkiintoni, koska kuvasin itse juuri eilen hyvinkin saman näköisen tapauksen. Meinaatko, ettei kyseessä olisi heinähukan toukka? Omassa Suomen luonto-opas-kirjassani oli juuri tämän näköinen kuva heinähukan toukan kohdalla ja netistäkin löysin useampia ulkonäöltään täsmääviä :) Mutta en todellakaan ole luonto- enkä varsinkaan ötökkäasiantuntija (päinvastoin, kammoan isoa osaa öttiäisistä, kuvien selaaminenkaan ei ole helppoa puuhaa), eikä silmäni siis varmasti erota hienon hienoja eroja toukissa.
VastaaPoistaHuomenta, Sinikka!
PoistaEnsiksikin, mukava kun löysit tänne blogiini, kiitos kommentistasi.
Kyllä nyt olen kääntymässä myös heinähukan toukan suuntaan. Kirjaston kirjoissa ei ollut mitään muuta tarjolla.
Ilmeisesti kuvaamani yksilö on pikkuinen, nuori hukkis. Lapsena näimme kunnon hukkia, siis matohukkia, usein ja ne olivat meille tuttuakin tutumpia. Serkku sai hurjat "palovammat" kun pyöri teltassa samoissa petivehkeissä heinähukan toukan kanssa. Toukka löytyi, kun etsittiin, mistä ihottuma oli voinut saada alkunsa.
En ottaisi heinähukan toukkaa käteen. Aiheuttaa joillekin allergisen reaktion, varsinkin, jos sen päällä piehtaroi.