Vaikeaa vai

pitäisikö sanoa haastavaa?

Vai pitäisikö sanoa suoraan, en vain osaa.

Kolmena päivänä peräkkäin olen kokeillut vedenlaista kuvaamista, pokkarilla. Kyllä silläkin varmasti tulee hyviä kuvia, kun osaa.

Perjantaina ehdin pinnan alle vasta hieman ennen iltaseitsemää. Aurinko paistaa rantaan puiden takaa vasta silloin, jos paistaa. Nyt paistoi hetken aikaa. Aamulla paistaa myös. Joskus.

Veteen-saunaan-veteen-saunaan ja vielä kerran sama. Vilu tulee nimittäin ilman märkäpukua, puhumattakaan kuivapuvusta, uskomattoman nopeasti. On tosi petollista olla veden sisällä innoissaan. Ei meinaa muistaa lähteä ajoissa lämmittelemään.

Märkäpuku oli päällä aiemmin kesällä ja viime kesänä usein. Otan märkkärin taas käyttöön, kun en muuten ilkeä mennä veteen, siis kun en ilman tarkene. VA-kameraa ei ollut viimekesänä käytössä, toissakesänä oli. Harrastus oli muutenkin välillä katkolla, kun oli kaikenlaista vastuketta.

Lauantaina pulahdin veteen aamulla puoli yhdeksän ja tänä aamuna puoli kymmenen. Saunomaan ei ehtinyt. Oli niin kova hönkä päällä, tuli hiki muutenkin.

Ylempi kuva tuli jo kertaalleen laitetuksi. Vertailun vuoksi uudelleen. Ylempi kuva on otettu auto-asetuksella ja alempi vedenalaisasetuksella.

No, sitten tässä. Yläkuvassa on jälleen auto-asetus ja alemmassa vedenlaiseen kuvaukseen tarkoitettu. Mitä tästä pitäisi ajatella?

Mielestäni yläkuva on luonnollisemman värinen, mutta jotenkin on latkun näköinen.  Pirulaut, kyllä tässä on opetteleminen.

Ja sitten vielä tämä. Sama päivä ja melkein sama kellonaika. Valon tulosuunta ja määrä vaikuttanevat lopputulokseen todella paljon.

Perjantaina illalla oli syöntiaika. Kaloilla. Ajattelin, että nyt ollaan kyllä väärällä puolelle veden pintaa.

Pikkufisut kävivät laumoittain ankarasti nyppimään nahkaa. Selästä, jaloista ja pepasta. Märkäpuku päällä ollessani pikkufisuja ei paljon näy. Niille kelpaa vain luomu.

Vähän nolottaa laittaa näin huonolaatuista kuvaa tänne, mutta taidot eivät vielä parempaan riitä : ) Pikkukaloja oli nimittain todella paljon, kaikenlaisia.

Ja ne...

...nipistelivät!

Silmäkulmasta näin...

...niiden isobroidit. Ne ilmestyivät kuin tyhjästä.

Hetken aikaa tuijottelivat sen näköisenä, että pistetäänkö tuo porukalla lihoiksi. 

Niiden silmistä paistoi kosto. Ongin niiden isovanhemmat muutama viikko sitten ja söin suihini.

Kahtena päivänä niitä ei ole näkynyt. Pikkufisutkaan eivät aamun tunteina nyhdä nahkasta niin innokkaina.

Yhtä riemukasta eloa muillekin : )