sunnuntai 19. elokuuta 2012

Vaikeaa vai

pitäisikö sanoa haastavaa?

Vai pitäisikö sanoa suoraan, en vain osaa.

Kolmena päivänä peräkkäin olen kokeillut vedenlaista kuvaamista, pokkarilla. Kyllä silläkin varmasti tulee hyviä kuvia, kun osaa.

Perjantaina ehdin pinnan alle vasta hieman ennen iltaseitsemää. Aurinko paistaa rantaan puiden takaa vasta silloin, jos paistaa. Nyt paistoi hetken aikaa. Aamulla paistaa myös. Joskus.

Veteen-saunaan-veteen-saunaan ja vielä kerran sama. Vilu tulee nimittäin ilman märkäpukua, puhumattakaan kuivapuvusta, uskomattoman nopeasti. On tosi petollista olla veden sisällä innoissaan. Ei meinaa muistaa lähteä ajoissa lämmittelemään.

Märkäpuku oli päällä aiemmin kesällä ja viime kesänä usein. Otan märkkärin taas käyttöön, kun en muuten ilkeä mennä veteen, siis kun en ilman tarkene. VA-kameraa ei ollut viimekesänä käytössä, toissakesänä oli. Harrastus oli muutenkin välillä katkolla, kun oli kaikenlaista vastuketta.

Lauantaina pulahdin veteen aamulla puoli yhdeksän ja tänä aamuna puoli kymmenen. Saunomaan ei ehtinyt. Oli niin kova hönkä päällä, tuli hiki muutenkin.


















Ylempi kuva tuli jo kertaalleen laitetuksi. Vertailun vuoksi uudelleen. Ylempi kuva on otettu auto-asetuksella ja alempi vedenalaisasetuksella.


No, sitten tässä. Yläkuvassa on jälleen auto-asetus ja alemmassa vedenlaiseen kuvaukseen tarkoitettu. Mitä tästä pitäisi ajatella?
Mielestäni yläkuva on luonnollisemman värinen, mutta jotenkin on latkun näköinen.  Pirulaut, kyllä tässä on opetteleminen.

Ja sitten vielä tämä. Sama päivä ja melkein sama kellonaika. Valon tulosuunta ja määrä vaikuttanevat lopputulokseen todella paljon.

Perjantaina illalla oli syöntiaika. Kaloilla. Ajattelin, että nyt ollaan kyllä väärällä puolelle veden pintaa.
Pikkufisut kävivät laumoittain ankarasti nyppimään nahkaa. Selästä, jaloista ja pepasta. Märkäpuku päällä ollessani pikkufisuja ei paljon näy. Niille kelpaa vain luomu.

Vähän nolottaa laittaa näin huonolaatuista kuvaa tänne, mutta taidot eivät vielä parempaan riitä : ) Pikkukaloja oli nimittain todella paljon, kaikenlaisia.

Ja ne...
...nipistelivät!

Silmäkulmasta näin...
...niiden isobroidit. Ne ilmestyivät kuin tyhjästä.

Hetken aikaa tuijottelivat sen näköisenä, että pistetäänkö tuo porukalla lihoiksi. 
Niiden silmistä paistoi kosto. Ongin niiden isovanhemmat muutama viikko sitten ja söin suihini.

Kahtena päivänä niitä ei ole näkynyt. Pikkufisutkaan eivät aamun tunteina nyhdä nahkasta niin innokkaina.

Yhtä riemukasta eloa muillekin : )










7 kommenttia:

  1. Kuinka sait siellä veden alla oltua kun pikkukalat ihan iholle tuppasivat? Toisaalta olit hyvä syötti :) Onneksi isommat eivät tulleet osingolle. Oikeasti, varsin mielenkiintoinen maailma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei, Pirkkeri!
      Iloinen asia, kun löysit tiesi tänne : )

      Hyvin siellä veden alla snorkkelin kanssa kalakamujen kanssa pystyy olemaan. Ei ne tällaista ruhoa pysty syömään, vaikka närkkivätkin. Isot todellakin katsoivat pahasti.

      Poista
  2. Uskon että tuohon touhuun jää koukkuun!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jää siihen, varsinkin jos on taipumusta : ) Siulla taitaa olla se moottoripyöräily? Vai onko nyt kuvaaminen?

      Poista
    2. Moottoripyöräily ja kuvaaminen on vähän hankala harrastuspari. Niin paljon kaunista ja kuvauksellista menee koko ajan ohi kun meidän pyörä osaa jarruttaa vain 50km tai useinmiten 100km välein. Siinä on kai jotain säätöjä pielessä :D
      Kuvaaminen muodostuu koko ajan kaikkea muuta tärkeämmäksi :)

      Poista
  3. Rakastan pilviä taivaalla, erimuotoisia - ja värisiä koko ajan. Noissa kuvissa on kyllä ihan mielettömät kumpupilvet veen päällä!! Ja kaunis valo vetten alla :) t. K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt on vain harmautta ja kumpupilvet nähtävissä vain kuvina.

      Toivottavasti vielä tälle syksylle saisimme nautittavaksemme livenä aurinkoa ja kumpuja yläilmoissa.

      Poista